Uusimmat kirjoitukset

Pikakysely

Mitä haluatte

Tiedotus

Muistattehan että on mahdollisuus saada 5e avustus yhdistykseltä jalkojenhoitoon. Kerran syksyllä 2017 ja 2 kertaa vuonna 2018. Kuitti ja omat tiedot lähetetään Irma Suomelalle.

YHTEISTYÖSSÄ:

Tervehdys Kuopiosta liikunta-koulutuksesta

Lauantai 5.3.2016 - Johanna


Ihana alku hyvälle viikonlopulle oli aamulla 30 minuutin vesijuoksu melko vähäväkisessä altaassa, tämän päälle pieni venytyshetki 37 asteen altaassa ja pikapulahdus 7 asteen altaassa. Kyllä lähti päivä käyntiin ja ei taatusti edes vilukissa palele tuon jälkeen. Hetki ehti rauhoittua ennen lounasta ja koulutuksen alkua. Lounassaliin päästyä oli heti tuttuja vastassa syksyn vertaisohjaajakoulutuksesta. Mukava nähdä taas ja vaihtaa muutama sana. Sitten koulupenkkiin. Onneksi aihe on liikunta ja aika ajoin on taukojumppaa evääksi. Aluksi oli aivan ihana tapa saada ihmiset ylös penkistä heti tutustumiskierron aikana. Lempiliikuntalaji piti esittää pantomiimina, ja sitten kaikki teki perässä. Siinä sitten hiihdettiin, melottiin uitiin, pelattiin tennistä ja paljon muuta hauskaa. Teemana tämän jälkeen oli Yksi elämän työ liikunnan edistämisessä yhdistyksissä. Mitä on tehty ja mitä on työn alla. Taukojumppana oli maatalouslomittajan arkipäivä, hauska liikuntatuokio tarinan kera. Sitten oli Ikäinstituutin terveiset ja työkalut ikäihmisten liikuttamiseen. Heillä on paljon materiaalia ja ideoita jota voi hyödyntää sekä ikäihmisten jumpassa että muillekin. Paljon oli puhetta vertaisohjaajista, ja pohdinkin onkohan meillä yhdistyksessä liikkuvia ihmisiä jotka sopisi vertaisohjaajiksi? Toinen taukojumppa olikin sitten ennakkonäytös tulevasta supermummosta, ja liikuntaa hänen tahdissa. Odottelen innolla että nämä liikuntavideot julkaistaan ja voidaan antaa linkit niihin.

10.5 on liiku terveemmäksi päivä, ja tänä vuonna Yksi elämän teemana on tehdä siitä Unelmien liikuntapäivä. Yksi elämä koordinoi päivää ja verkossa voi katos mitä omalla paikkakunnalla on sinä päivänä tarjolla. www.unelmienliikuntapäivä.fi . Puhuttiin mitä voi järjestää ja miten sitä viedään verkkoon. Iltapäivän pidempi liikuntatuokio käsitteli alkulämmittelynä ”aamu Afrikassa” jumpan, jota varmaan tulen käyttämään jossain taukojumppana, kuten maatalouslomittajan päivääkin. Sitten syvennyttiin hetkeksi mindfullness eli tietoisuuden tunteeseen. Hengittämiseen ja tiedostamiseen. Siinä se ensimmäinen päivä vierähti hyvin, ja illan sain viettää sukulaisten luona.

 

Aamulla taas normaaliin rutiineihin, eli 30 minuutin aamukävely ja sitten aamupalalle. Aloitimme päivän tunnelmakierroksella, jolloin jokainen kommentoi tuntemukset edellisestä päivästä yhdellä sanalla. Minä valitsin sanan idearikas. Sitten oli Asahi tuokio, jota olin jo odottanut kun näin ohjelmassa että sitä oli ohjelmassa. Ihana rauhallinen tapa aloittaa päivän luennot. Asahi on suomalaisten miesten kehittämä liikuntalaji, jossa on eri tasoja. Jumpan jälkeen pureuduttiin yhdistyksien liikuntaan. Mitä missäkin tehdään. Muutamasta eri yhdistyksestä oli puhujia keromassa mitä heillä tehdään ja miten sitä organisoidaan ja miten rahoitetaan. Siitä sai paljon hyviä vinkkejä ja oli ihanaa kuunnella miten jossain liikunta-asiat toimii todella hyvin. Tämän jälkeen oli taas aikaa liikunnalle ja tänään teemana oli kuminauhajumppaa sekä naurujoogaa. Ja kyllä naurettiinkin, ihan oli kyljet kipeät kun mentiin syömään J.

Lounaan jälkeen tehtiin ryhmätöitä ja ideoitiin porukalla 10.5 unelmien liikuntapäivää. Paljon hyviä ideoita tuli esille, ja hyvin toteutettavissa olevia kokonaisuuksia. Oli puistonvaltauksia, rastitehtäviä, ulkoilua ja ulkoiluttamista. Meidän ryhmä suunnitteli palvelutalon päiväkahvit ulkoisalla. Yhdistyksen väen avulla voisi kerrankin viedä vanhukset ulos huoneistaan ja saisi yksinäiset yhdistysihmisetkin jotain tekemistä päiväksi. Yhteislaulua ja makkaranpaistoa ulkona auringonpaisteessa sekä vanhukset että hoitajat varmasti piristyisivät.

Paljon ideoita ja ajatuksia on repussa tämän koulutuksen jälkeen. Mitä kaikkea voi toteuttaa jää nähtäväksi. Nyt on kysely kotisivuilla mitä liikuntaa kiinnostaisi, jotta tiedän mitä syksylle suunnitellaan. Menen kevään aikana myös keskustelemaan kaupungin liikuntatoimen kanssa kun tiedän mitä me halutaan.

 

Terveisä inspiroivasta ja ideatäytteisestä viikonlopusta Kuopiossa

 

Liikuntavastaava Johanna

Avainsanat: liikuntaa, Yksi elämä


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini